Honkalamedia Oy jatkaa eBuustin palveluntuottajana
06.03.2013 Tampereen Seudun Uusyrityskeskus Ensimetri on hyväksynyt Honkalamedia Oy:n palveluntarjoaksi myös vuosiksi 2013-2014. Honkalamedia valittiin pooliin, josta Pirkanmaan eBuusti-hankkeella on mahdollisuus tilata ict-alan koulutusta ja konsultointia. Hankkeen jatkamiselle on optio vuodelle 2015.
eBuustin kohderyhmänä ovat pienet kehityskykyiset ja kasvuhaluiset pirkanmaalaiset yritykset, jotka ovat kiinnostuneita sähköisen liiketoimintamallin kehittämisestä toimintansa laajentamiseksi kotimaassa tai ulkomailla.
eBuusti-hanketta rahoittavat EU/ESR, Pirkanmaan ELY-keskus, Tredea Oy, Etelä-Pirkanmaan Seutuhallinto, Sastamalan Seudun Yrityspalvelu Oy, muu kuntarahoitus sekä palveluun osallistuvat yritykset. Toimialueena on koko Pirkanmaa. Asiakasyritysten omarahoitusosuus (osallistumismaksu) on 30–50 % kustannuksista.
Lisätietoja:
- Mikko Honkala, toimitusjohtaja, Honkalamedia Oy. Puh. 040 522 7306
- Mauri Autonen, projektipäällikkö, Tampereen Seudun Uusyrityskeskus. Puh. 0400 834 204
|