Rekrytorilla 4 000 työpaikkaa ja valtakunnallisen Nuorille töitä -kampanjan avaus

28.01.2016
  • Rekrytori–Koulutori
  • ke 10.2.2016 klo 9-16
  • Tampereen messukeskus, E-halli
  • kävijöillä vapaa pääsy
  • nonstopbussit 

Tampereen Rekrytori–Koulutori on kasvanut Pirkanmaan suurimmasta valtakunnallisesti merkittäväksi rekrytointi- ja koulutustapahtumaksi. Tampereen messukeskuksen suurtapahtuma kokoaa 10. helmikuuta samana päivänä saman katon alle 4 000 työpaikkaa.

– Työnantajia, yhteisöjä, järjestöjä ja oppilaitoksia on mukana 120. Koulutuksen tarjoajia on mukana urheiluseuroista korkeakouluihin, määrällisesti eniten ammatti- ja ammattikorkeakouluja Jyväskylää ja Seinäjokea myöten, ynnää Rekrytorin tuottaja Mikko Honkala.

Tarjolla on ennätysmäärä hoitoalan ja palveluyritysten työpaikkoja eri puolille maata. Muun muassa Helsingin ja Uudenmaan, Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirit hakevat hoitajia Tampereelta.

Työnantajakyselyn perusteella esimerkiksi HUS palkkaa seuraavan vuoden aikana noin 1 600 ihmistä. Isoista yksityisistä palveluntarjoajista mukana ovat muun muassa Mainio Vire, Validia Asuminen ja Med Group.

Rekrytorilla on jälleen tarjolla yli puolet Pirkanmaan ruokakauppojen kesätyöpaikoista. Puolustusvoimat, Eltel Networks ja kaupan ketjut hakevat osaajia kaikkialle maahan, Vexve Vammalaan ja Raumaster Raumalle.

Rekrytori-Koulutorin avaavat elinkeinoministeri Olli Rehn ja tapahtuman suojelija, Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen.

Tämän vuoden teemoina ovat yrittäjyys sekä jatkajien löytäminen yrityksiin. Aiheet nostetaan esille Tampereen kauppakamarin paneelikeskustelussa, jossa on mukana mm. Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies. Paneelin vetää kauppakamarin johtaja Peer HaatajaKommenttipuheenvuoron pitää Aamulehden vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen.

Rekrytorin pop up -kahvila avaa pääyhteistyökumppanin, EK:n valtakunnallisen Nuorille töitä -kampanjan. 

Nuorille töitä -kampanjan tavoitteena on välittää nuorille työelämätaitoja, opastaa työnhaussa sekä kannustaa pohtimaan omia työ- ja opiskeluvalintoja. Pop up -kahvilassa esitellään sähköistä rekrytointipalvelua www.nuorilletoita.fi. Täysremontin kokeneessa rekrytointipalvelussa tuodaan yhteen nuoret työnhakijat sekä heille työtä tarjoavat yritykset.

Ohjelmalavoilla kuullaan partneria tai jatkajaa hakevien yrittäjien, Suomen Yrittäjien, Suomen Uusyrityskeskuksen, yrityskauppiaiden ja asiantuntijoiden puheenvuoroja.

Koulupaneelin puheenjohtajana toimii entiseen tapaan Pirkanmaan liiton maakuntajohtaja Esa Halme. Paneelin otsikkona on ”Osuuko koulutus kohdalleen?” Paneelissa ovat edustettuina maakunnan nuoret poliitikot. Ohjelmalavoina toimivien Liutun museokuorma-autojen yhteydessä järjestetään myös Saskyn ja TAKK:n työnäytöksiä ja tanssiteatteri MobitaDanskon tanssiesitys.

Työnhakijat voivat entiseen tapaan puhua itselleen minuutissa työpaikan CV-videobaarin avulla. Videobaarin yhteyteen perustetaan uutuutena CV Photo Booth, jossa työnhakijat voivat kuvauttaa itsestään laadukkaan kuvan työhakemukseen. Maksullisen palvelun tuottaa TAMK:n opiskelijoiden osuuskunta Efekti.

Kävijöillä on messuille vapaa pääsy. Messukeskukseen pääsee Tampereen rautatieasemalta ja Keskustorilta nonstop-busseilla. Järjestäjät odottavat aiempien vuosien tapaan jälleen tuhansia kävijöitä.

Lisätiedot

  • Mikko Honkala, tuottaja, Rekrytori. Puh. 040 522 7306. Email: mikko.honkala(at)honkalamedia.fi
  • Heidi Marttila, asiantuntija, EK. Puh. 040 643 4355. Email: heidi.marttila(at)ek.fi

www.rekrytori.fi

www.nuorilletoita.fi

17.05.2019Rekrytori-Koulutori täyttää ensi syksynä Koskikeskuksen
05.04.2019Pormestari Lauri Lylyn terveiset Rekrytorille
02.04.2019Onko sinulla varaa jättää nämä työpaikat tsekkaamatta? Tule Tullintorille 10. huhtikuuta!
25.03.2019Vahvista Rekrytorin osasto viimeistään 5.4., ohje jo varanneille
05.03.2019Vahvista paikka, Rekrytori-Koulutori 10.4.2019 Tullintorin kauppakeskus ja Tullikamarin aukio
15.02.2019Ratinan Rekrytori-Koulutorilla 23 000 kävijää, kaikkien aikojen ennätys
06.02.2019Tarjolla 8 500 työpaikkaa: Pohjanmaa, Kainuu ja Ylä-Savo hakevat osaajia Tampereen Rekrytorilta
31.01.2019Yli 120 yritystä, yhteisöä ja oppilaitosta Ratinan Rekrytori-Koulutorilla
25.01.2019Tuhansia työpaikkoja helmikuun Rekrytorilla, katso avoimet tehtävät
21.01.2019Vielä ehdit vahvistaa 13.2. Rekrytori-Koulutorin osaston
20.12.2018Koossa jo 5 000 työpaikkaa, Uralle.fi mukana helmikuun Rekrytorilla
19.12.2018Promoottori Klaus Thomassonille Suomen Yrittäjien ansioristi
06.12.2018Honkalamedia Oy on saanut AAA-luottoluokituksen
24.10.2018Mukana jo Särkänniemi, Bauhaus, Atria... Vahvista helmikuun Rekrytorin osasto
19.09.2018Nähdään seuraavan kerran helmikuussa 2019!
12.09.2018Valmet Automotive etsii autotehtaan sankareita Ratinan Rekrytorila
11.09.2018Ratinan Rekrytorin pohjakartta julkaistu, katso työpaikat
07.09.2018Katso työpaikat, Rekrytori-Koulutori Ratinan kauppakeskus 19.9.
05.09.2018Tuhansia työpaikkoja, lue lisää!
30.08.2018Mikko Honkalalle Suomen Yrittäjien hopeinen ansioristi
24.05.2018Tietosuoja ja Rekrytori-Koulutorin tilausehdot
24.05.2018Rekrytori-Koulutori 19. syyskuuta Ratinan kauppakeskuksessa, vahvista osasto heti
10.05.2018Esittelijän ohje, Rekrytori-Koulutori 15.-17.5.
04.05.2018Katso työpaikat, Rekrytori-Koulutori Taitaja2018-kisan yhteydessä
19.04.2018Pop up Rekry avataan Ratinan kauppakeskuksessa 23.4.
07.03.2018Rekrytori, Tampereen kaupunki ja Taitaja2018 jalkautuvat Ratinan kauppakeskukseen
28.02.2018Suurtapahtuma Taitaja2018 ja Rekrytori-Koulutori täyttävät koko Tampereen messukeskuksen
14.02.2018Tailor´s House räätälöi tulevaisuuden osaajia
12.02.2018Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta tutustuu Rekrytoriin
08.02.2018Rekrytori juhlii 10-vuotistaivalta työn merkeissä Ystävänpäivänä
07.02.2018Rekrytorin pohjakartta julkaistu, tulosta mukaan
05.02.2018Tuhansia työpaikkoja Rekrtorilla 14.2., avaajana pormestari Lauri Lyly
26.01.2018Tulevaisuusvisionääri Perttu Pölönen Rekrytorin pääpuhujaksi
16.01.2018Rekrytorilla 14.2. enää muutama paikka vapaana, ohjeet jo vahvistaneille
03.01.2018Vahvista helmikuun Rekrytorin osasto tammikuun aikana
30.11.2017Tärkeä tiedotus Rekrytori Taitajaa miettiville yrityksille
15.11.2017Suurtapahtuma tavoittelee 52 000 kävijää, Rekrytori-Koulutori Taitaja2018-tapahtuman yhteyteen
07.11.2017Honkalamedia Oy etsii freekuvaajaa
02.11.2017Helmikuun Rekrytori-Koulutorin eka firmalista julkaistu, katso työpaikat!
30.10.2017Nappaa hintaetu ja vahvista Rekrytorin osasto 31.10. mennessä
18.10.2017Evakkojuna-DVD:n postitus tilaajille on alkanut
03.10.2017Mikko Honkala sai Tampereen kaupungin kultaisen ansiomitalin
22.09.201717 000 kävijää Tullintorilla, nähdään helmikuussa messukeskuksen Rekrytorilla!
21.09.2017Tullintori onnistui, menestystä työhaastatteluihin!
19.09.2017Viime hetken ohjeet Rekrytorin työnhakijoille ja työnantajille
17.09.2017Tullintorin Rekrytori ke 20.9., haussa hitsaajia, tarjoilijoita, kokkeja, kuljettajia...
15.09.2017Tullintorin Rekrytorin pohjakartta julkaistu
11.09.2017Tullintorin Rekrytori loppuunmyyty, ohjeet esittelijöille
04.09.2017Last call! Vahvista Tullintorin paikka viimeistään 8.9.
24.08.2017Vastaa ennakkokyselyyn heti, viimeistään perjantaihin 1.9. mennessä
24.08.2017Vastaa ennakkokyselyyn heti, viimeistään perjantaihin 1.9. mennessä
21.08.2017Enää muutama paikka vapaana Tullintorilla, vahvista ripeästi!
10.08.2017Ennätysmäärä pörssiyhtiöitä ja isoja työnantajia, valmistaudu Pikarekryyn
07.06.2017Nappaa Rekrytorin kesäetu ja vahvista syksyn osasto kesäkuun aikana!
30.05.2017Vahvista paikkasi, Rekrytori auttaa sinua löytämään hakijoita
16.05.2017Recrur from Estonia looks for new business with Rekrytori Tampere
18.04.2017Tampereen messukeskuksen Rekrytori-Koulutori 14.2.2018
12.04.2017Viking Line mukana syksyn 2017 Rekrytorilla
31.03.2017Valmet Automotive mukana syksyllä 2017 Tullintorin Rekrytorilla
13.03.2017Vahvista paikkasi, Tullintorin Rekrytori 20. syyskuuta
22.02.2017Presidentti Niinistö: 10 000 työpaikkaa vuodessa on upea saavutus
19.02.20171 000 sai Rekrytorilla jo päivän aikana kutsun työhaastatteluun
08.02.2017Presidentti Sauli Niinistö avaa Rekrytorin Pirkanmaan maakuntamatkalla 15.2.
03.02.2017Rekrytorin pohjakartta julkistettu, messuhalli loppuunmyyty, tarjolla tuhansia työpaikkoja
30.01.2017Presidentti Niinistö avaa Rekrytorin, ennätysmäärä työpaikkoja
23.01.2017It-osaajia Rekrytorille Encoren somekampanjalla
23.01.2017Rekrytori etsii ict-osaajia Tampere-talon HighTec Job Fair -tapahtumassa
19.01.2017"Johonkin tarpeeseen se vastaa" Lue Tampereen Kauppakamarilehden juttu
12.01.2017Enää muutama paikka vapaana helmikuun Rekrytorilla
11.01.2017Bussinkylkikampanja, lentomainos, lehti-ilmoitukset ja nonstopbussit vetävät väkeä Rekrytorille
19.12.2016Nuoret vastaavat Rekrytorilla työnäytöksistä, Koulutorin lavasta, narikasta, messusiivouksesta...
15.12.2016Honkalamedia toivottaa kaikille asiakkaille ja sidosryhmille Hyvää Joulua!
30.11.2016Presidentti Niinistö avaa Rekrytorin, työpaikkaennätys, lentokonemainos Tampereen yllä...
29.11.2016Presidentti Sauli Niinistö avaa Rekrytorin 15.2.2017
24.11.2016Tuottajan blogi: Oletko karhu vai susi?
17.11.2016Valmetin autotehdas hakee tekijöitä Tampereen Rekrytorilta
26.10.2016Tilaa Rekrytorin lisäkalusteet ajoissa, lue lisää!
29.09.2016Tule ja tee historiaa, 100 000 kävijän raja rikki helmikuun Rekrytorilla!
27.09.2016Vahvista helmikuun messuhallin osasto, edellinen tapahtuma loppuunmyyty
22.09.2016Tullintorin Rekrytorilla 16 000 kävijää
16.09.2016Tullintorilla 5 000 työpaikkaa, ennätysmäärä työnantajia ja oppilaitoksia
15.09.2016Valmistaudu Pikarekryyn, katso työpaikat ja -tehtävät
13.09.2016Tullintorista tulee suurin Tampereen keskustassa järjestetty rekrytapahtuma
01.09.2016Ennätysmäärä työnantajia Tullintorin Rekrytori-Koulutorilla 21.9.
30.08.2016Vastaa työnantajakyselyyn, tulokset oppilaitoksille
11.08.2016Tredun opiskelijat vastaavat Tullintorin opastuksesta
03.08.2016Vahvista Tullintorin Rekrytori-Koulutorin messuosasto
27.05.2016Tullintori Rekrytori-Koulutorille myös muutama 4x2m-osasto, vain nopeimmille!
12.05.2016Rekrytorien uutuus Pikarekry
01.04.2016Pop up -kahvilat sekä syksyllä 2016 että helmikuussa 2017
03.03.2016Autopaikkoja myös syksyn Rekrytori-Koulutorilla
11.02.2016Seuraava Rekrytori-Koulutori syyskuussa, katso työpaikat
05.02.20166 000 työpaikkaa Rekrytori-Koulutorilla 10.2. klo 9-16
02.02.2016Rekrytorilla jo 5 600 työpaikkaa
31.01.20165 000 työpaikkaa Rekrytorilla 10. helmikuuta
28.01.2016Rekrytorilla 4 000 työpaikkaa ja valtakunnallisen Nuorille töitä -kampanjan avaus
19.01.2016Rekrytorilla 110 yritystä, vielä viikko aikaa vahvistaa paikka
21.12.2015Vahvista Rekrytorin paikka 29.1. mennessä, muista myös lisäkalusteet
14.12.2015Varaa Rekrytorin osasto, muista tilata tarvitsemasi lisäkalusteet
01.12.2015Maakuntajohtaja Esa Halme vetää Koulutorin paneelikeskustelun

Näytä lisää »