Rekrytori avaa ovet kansainvälisille osaajille

10.03.2022

Rekrytointi- ja koulutustapahtuma Rekrytori–Koulutori keskittyy jatkossa entistä enemmän kansainvälisten osaajien löytämiseen.
Koskikeskuksessa 9. maaliskuuta järjestetty tapahtuma pystyttiin järjestämään kahden vuoden koronatauon jälkeen. 
– Osaajapula ja toisaalta sopivan työpaikan puute ovat Tampereen seudullakin suuri ongelma, jota kaupunkikin ratkoo monin eri keinoin. Sopiva tekijä tai paikka saattaa olla tiukasti piilossa. Rekrytori on hyvä paikka tutustua sopiviin töihin ja tekijöihin ja löytää vaikkapa kesätyöpaikka tai kesätyöntekijä, rohkaisi tapahtuman suojelija, Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen, joka avasi Koskikeskuksen tapahtuman.

Silmin nähden moni kaipasi ja sai ahdistukseensa tukea

– Toivotamme onnea työhaastatteluun päässeille ja niille, jotka löysivät elämälleen uuden suunnan mieluisan opiskelupaikan, hyvän harrastuksen tai mielekkään vapaaehtoistoiminnan muodossa. Silmin nähden moni kaipasi ja sai ahdistukseensa tukea ja olkapään johon nojata, sanoo tapahtuman tuottaja Mikko Honkala. 
– Kiitos myös kellon ympäri maanmiehiään auttavalle Ukraina-yhdistyksen pienelle ryhmälle, jonka ständillä moni itki. Sydämemme on ukrainalaisten puolella. Auttajia tulee päivä päivältä lisää. Halusimme tarjota tapahtuman, joka välitti paremman huomisen uskoa ja toivoa.
Rekrytori–Koulutoria hallinnoivat Tampereen kauppakamari ja Honkalamedia Oy, joka myös tuottaa tapahtumat. Rekrytorit rahoitetaan yksinomaan messuosastomaksuilla, ilman julkista tukea.
Seuraava rekrytointi- ja koulutustapahtuma järjestetään ensi syyskuussa.

Lisätiedot:

  • Mikko Honkala, vastaava tuottaja, puh. 040 522 7306
15.05.2022REKRYTORI UKRAINA, see next events
09.05.2022Kaikille avoin Rekrytori Ukraina:Tampereen Finlaysonilla tiistaina tarjolla tuhansia työpaikkoja
07.05.2022CV-kouluissa 160 ukrainalaista työnhakijaa, työintoa löytyy
05.05.2022Esittelijän ohjeet, Rekrytori Ukraina
03.05.2022Tuottajan blogi: "Iso pakolaisaalto on vielä horisontin takana"
25.04.2022New kid in town: Rekrytori Ukraina auttaa ukrainalaisia saamaan työtä
10.03.2022Rekrytori avaa ovet kansainvälisille osaajille
27.02.20229.3. Koskikeskuksen Rekrytori-Koulutorilla 7 000 työpaikkaa ja tukea Ukrainallei
21.02.2022Esittelijän muistilista, tarkista nämä ja vastaa ennakkokyselyyn
08.01.2022Rekrytori-Koulutori siirtyy, uusi päivämäärä 9.3.

Siirry arkistoon »