Tervetuloa Rekrytorille maan suurin sairaanhoitopiiri HUS

09.07.2021

Hei yritys, yhteisö ja oppilaitos!

Nähdään seuraavan kerran Tampereen Keskustorilla 15. syyskuuta. Vahvista paikkasi, julkaisemme työpaikkalinkin heti. Katso Rekrytorin historian ensimmäisen toritapahtuman hinnasto-vahvistuslomake.

MUKANA MM. HUS

Syyskuun suurtapahtumassa ovat mukana mm. Suomen suurin sairaanhoitopiiri HUS, Valmet Automotive, Kuntarekry, Seure, Esperi, Adecco, Sihti, Sector Alarm, Hyvät Lehdet, Tredu, TAKK, Sasky, Jyväskylän yliopisto, Kiipula, Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalvelut. Määrä kasvaa koko ajan. 

Jo yli 10 000 työpaikkaa

Alustavan arvion mukaan tarjolla on jo nyt yli 10 000 työpaikkaa. Esimerkiksi uusia kesätyöpaikkojakin tulee vielä tarjolle loppukesän aikana. Varsinainen työnantajakysely tehdään vasta ennen tapahtumaa.

Rekrytori julkaisee työnantajien, oppilaitosten ja yhteisöjen linkit heti vahvistamisen jälkeen. Linkitys toimii vähintään 12 kuukautta tapahtuman jälkeen.

Rekrytori® on rekisteröity tavaramerkki, jonka omistavat Tampereen kauppakamari ja Honkalamedia Oy, joka myös tuottaa tapahtumat yrittäjäriskillä, ilman julkista tukea. Tapahtumia on tuotettu vuodesta 2008 lähtien.

SEURAAVAT REKRYTORI–KOULUTORIT:

  • ke 15.9.2021 klo 11–17 Keskustori Tampere
  • ke 9.2.2022 klo 11–17 Koskikeskus Tampere

LISÄTIETOJA:

  • Mikko Honkala, vastaava tuottaja, Rekrytori–Koulutori, puh. 040 522 7306
08.06.2022Vahvista syyskuun Rekrytori-Koulutorin osasto
31.05.2022Kaikille avoin Rekrytori Ukraina Koskikeskuksessa 7.6.
27.05.2022Esittelijän ohjeet, Rekrytori Ukraina 7.6. Koskikeskus
23.05.2022Myyntikirje, kesäkuun Rekrytori Ukraina ja syyskuun Rekrytori-Koulutori
19.05.2022REKRYTORI UKRAINA, see next events
09.05.2022Kaikille avoin Rekrytori Ukraina:Tampereen Finlaysonilla tiistaina tarjolla tuhansia työpaikkoja
07.05.2022CV-kouluissa 160 ukrainalaista työnhakijaa, työintoa löytyy
05.05.2022Esittelijän ohjeet, Rekrytori Ukraina
03.05.2022Tuottajan blogi: "Iso pakolaisaalto on vielä horisontin takana"
25.04.2022New kid in town: Rekrytori Ukraina auttaa ukrainalaisia saamaan työtä

Siirry arkistoon »