Rekrytorin telttaleiri valtaa Tampereen Keskustorin ensi syksynä

14.04.2021

Seuraavat Rekrytori–Koulutorit:

  • ke 15.9.2021 klo 11-17, Tampere Keskustori
  • ke 9.2.2022 klo 11-17, Tampere Koskikeskus

Maan suurimmaksi kasvanut rekrytapahtuma Rekrytori–Koulutori järjestetään ensi syksynä eli 15. syyskuuta Tampereen sydämessä eli Keskustorilla telttatapahtumana.

– Uskon, että fiksut työnhakijat tulevat vielä syksylläkin mieluummin ulkotapahtumaan kuin sisätiloihin. Haluamme järjestää Tampereen malliin rennon ja mutkattoman telttatapahtuman siellä missä ihmisetkin liikkuvat eli Keskustorilla. Hämeenkatu ja Keskustori kuoriutuvat syksyyn mennessä betoniporsaitten alta. Ratikka aloittaa liikennöinnin kolme viikkoa ennen tapahtumaa. Mitäkö toivomme? Että ratikan kolina ei haittaa työnantajien ja työnhakijoiden kohtaamista, myhäilee vastaava tuottaja Mikko Honkala.

Tapahtuman turvallisuudesta vastaavat Tampereen seudun ammattiopiston Tredun turvallisuusalan opiskelijat vastuuopettaja Marika Peuraniemen johdolla.

Osaajapula entistä vaikeampi

– Tekijäpula ja kohtaannon ongelmat kasvavat koko ajan. Esimerkiksi Kuntarekryllä on tällä hetkellä päivittäin auki noin 4 000 työpaikkaa. Kuntarekry hakee syksyllä Tampereelta osaajia kaikkialle maahan. Samaa viestiä kertovat muutkin työnantajat. Keskustorin Jugendtorin tilasta jo kolmasosa on myyty. Uskon, että ketsuppi lähtee pullosta vielä ennen kesää ja saamme lisää työnantajia mukaan. Koetamme saada torilta lisää tilaa käyttöön, sanoo Honkala.

Keskustori ja telttatapahtuma kutittavat Rekrytorin tiimiä. Presidentti Sauli Niinistö avasi Suomi100-Rekrytorin 2017 puolustusvoimien vanhan museoauton lavalla. Keskustorin ohjelmalavaksi saadaan saman yrittäjän eli Jussi Kuortin museokuorma-auto.

Rekrytapahtuman formaattiin kuuluva speed dating eli Pikarekry järjestetään lavan edessä. Myös aiemmista tapahtumista tuttu työnhakijoiden kuvauspiste eli CV-videobaari pystytetään Keskustorille.

Syksyn tapahtumaan saakka Rekrytori palvelee työ- ja opiskelupaikan hakijoita portaalina, jonka kautta on jo nyt tarjolla yli 8 000 työpaikkkaa. Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalvelujen kanssa Rekrytori tekee yhteistyötä Kesäduuni21-kampanjan näkyvyyden hyväksi.

Rekrytorin työnantajat palkkaavat oman arvionsa mukaan vuosittain noin 15 000 ihmistä. Yli puolet työpaikoista on tarjolla muualla kuin Tampereella.

Rekrytori®–Koulutori on rekisteröity tavaramerkki, jota hallinnoivat Tampereen kauppakamari ja Honkalamedia Oy, joka myös tuottaa tapahtumat. Rekrytorit rahoitetaan yksinomaan messuosastomaksuilla, ilman julkista tukea. Tapahtumissa on käynyt vuodesta 2008 lähtien yhteensä yli 100 000 ihmistä. Tapahtumat ovat kävijöille maksuttomia.

Lisätiedot:

  • Mikko Honkala, vastaava tuottaja, puh. 040 522 7306
  • www.rekrytori.fi
30.01.2024Esittelijän ohjeet, Rekrytori for Internationals, Kaapelitehdas Helsinki 31.1.
25.01.2024Töitä kansainvälisille osaajille: Rekrytori for Internationals valtaa Kaapelitehtaan 31. tammikuuta
15.01.2024Koskikeskuksen firmalista julkaistu, katso työpaikat ja tarkista linkki
22.11.2023Pääkaupunkiseudun Rekrytori for internationals -tapahtuma tarjoaa töitä maahanmuuttajille
31.10.2023Saskyn opiskelijoita mukaan Rekrytori-Koulutorin osastomyyntiin
12.10.2023Vahvista osasto, Rekrytori-Koulutori Koskikeskus 24.1.2024
21.09.2023Koskikeskuksessa tarjolla tuhansia työpaikkoja: Rekrytori-Koulutorin kumppaneina Sasky ja Tampereen Konepajakoulu
23.08.2023Vahvista messuosasto, Rekrytori-Koulutori 4.10.2023
19.06.2023Vahvista Rekrytorin earlybird-osasto kesäkuun loppuun mennessä, myös talven 2024 osastomyynti alkoi
26.04.2023Rekrytori-Koulutori 4.10.2023, vahvista osasto

Siirry arkistoon »