Klaus Thomasson nimitetty Rekrytorin turvallisuuspäälliköksi

13.11.2020

Seuraavat Rekrytori–Koulutorit:

Rekrytori®–Koulutorin promoottori Klaus Thomasson on nimitetty tapahtuman turvallisuuspäälliköksi. Thomasson vastaa helmikuun 2021 tapahtuman kävijöiden ja esittelijöiden turvallisuudesta ja opastuksesta yhteistyössä Tampereen seudun ammattiopiston Tredun turvallisuusalan opiskelijoiden ja vastuuopettajien kanssa.

Thomasson on yksi maan kokeneimmista tapahtumajärjestäjistä. Hän on toiminut aiemmin muun muassa Aamulehden promoottorina.

– Monille tuttu Klasu on vuosien varrella opastanut satoja opiskelijoita Rekrytorin aulaoppaiksi. Moni työpaikan saanut on kiitollisuudenvelassa Klasulle. Haluamme, että arjen uomat jälleen löytyvät ja pystymme tarjoamaan työ- ja opiskelupaikan hakijoille rohkaisua ja uuden suunnan elämään, sanoo vastaava tuottaja Mikko Honkala.

Klaus Thomassonille on myönnetty Suomen Yrittäjät ry:n hopeinen ansioristi. Thomasson on vastannut vuosia promoottorina Honkalamedia Oy:n tuottamien Rekrytori–Koulutorien onnistumisesta.

Rekrytori®–Koulutorista on kasvanut vuodesta 2008 lähtien maan suurin rekrytoinnin ja koulutuksen kaksoistapahtuma. Ennen koronaa kävijöitä oli vuosittain yhteensä noin 40 000. Tapahtuman työnantajat palkkaavat oman ilmoituksensa mukaan vuosittain noin 15 000 ihmistä. Rekrytori on rekisteröity tavaramerkki, jota hallinnoivat Tampereen kauppakamari ja Honkalamedia Oy, joka myös tuottaa tapahtumat. Tapahtumat tuotetaan messuosastomaksuilla, ilman julkista tukea. Kävijöillä on tapahtumiin vapaa pääsy.

Lisätiedot:

  • Mikko Honkala, vastaava tuottaja, puh. 040 522 7306
  • Klaus Thomasson, turvallisuuspäällikkö, puh. 040 554 6900
30.01.2024Esittelijän ohjeet, Rekrytori for Internationals, Kaapelitehdas Helsinki 31.1.
25.01.2024Töitä kansainvälisille osaajille: Rekrytori for Internationals valtaa Kaapelitehtaan 31. tammikuuta
15.01.2024Koskikeskuksen firmalista julkaistu, katso työpaikat ja tarkista linkki
22.11.2023Pääkaupunkiseudun Rekrytori for internationals -tapahtuma tarjoaa töitä maahanmuuttajille
31.10.2023Saskyn opiskelijoita mukaan Rekrytori-Koulutorin osastomyyntiin
12.10.2023Vahvista osasto, Rekrytori-Koulutori Koskikeskus 24.1.2024
21.09.2023Koskikeskuksessa tarjolla tuhansia työpaikkoja: Rekrytori-Koulutorin kumppaneina Sasky ja Tampereen Konepajakoulu
23.08.2023Vahvista messuosasto, Rekrytori-Koulutori 4.10.2023
19.06.2023Vahvista Rekrytorin earlybird-osasto kesäkuun loppuun mennessä, myös talven 2024 osastomyynti alkoi
26.04.2023Rekrytori-Koulutori 4.10.2023, vahvista osasto

Siirry arkistoon »