Valmetin autotehdas hakee tekijöitä Tampereen Rekrytorilta

17.11.2016

  • 15.2.2017 klo 9–16, Tampereen messukeskus, E-halli
  • kävijöillä vapaa pääsy
  • nonstop-bussit, kertamaksu

Autovalmistaja Valmet Automotiven historian suurin rekrytointi säteilee Pirkanmaalle asti. Autotehdas tulee mukaan helmikuun Rekrytorille hakemaan osaajia Mercedes Benzin GLC-katumaasturin kokoonpanoon.

– Uudenkaupungin autotehdas oli ensimmäistä kertaa mukana viime syyskuun Rekrytorilla Tullintorin kauppakeskuksessa. Kokemus oli molemmin puolin antoisa. Olemme ylpeitä, että pystymme auttamaan Valmet Automotiven kokoluokan teollisia valmistajia kasvuun.

– Tapahtumassa on vuosi vuodelta mukana enemmän pörssiyhtiöitä ja muita isoja valtakunnallisia työnantajia, jotka etsivät tekijöitä kaikkialle maahan. Helmikuussa mukaan tulevat esim. Fingrid, Puolustusvoimat, Kuntarekry, Rinnekoti-Säätiö, Nobina Finland ym. toimialojensa isoja työllistäjiä. Syyskuun Tullintorin 6 000 työpaikasta jo puolet oli tarjolla muualla Suomessa, sanoo Rekrytorin vastaava tuottaja Mikko Honkala.

– Koulutorin puolella mukana on koko ammatillisen koulutuksen tarjonta ammattiopistoista korkeakouluihin, messuhalliin tulee myös erikoisoppilaitoksia kuten lento- ja taksikouluja, ja ajoneuvoja, raskasta kalustoa, linja-autonkuljettajan ajosimulaattori, rallisimulaattori, purje- ja pienkone, lajiesittelyjä ja mm. opiskelijoiden työnäytöksiä, Honkala luettelee.

Vuodesta 2008 järjestetty työn ja tekijöiden kohtaamispaikka rikkoo helmikuussa 2017 yhteenlaskettuna 100 000 kävijän haamurajan.

Ensimmäinen rekrytapahtuma järjestettiin nimellä Kesätyötori. Sen jälkeen nimeksi vakiintui Rekrytori, joka on myös rekisteröity tavaramerkiksi. Vuosien mittaan kohtaamispaikkoja on järjestetty Tampereen lisäksi kahtena vuonna Hämeenlinnassa ja Nokialla. Paikkoina ovat olleet messuhallit, kauppakeskukset ja urheiluhallit. Työnhakijoilla tapahtumiin on vapaa pääsy. Rekrytorista on kasvanut Suomen suurin ammattiosaajien rekrytointi- ja koulutustapahtuma. Tapahtumissa on vuosittain yli 20 000 kävijää. Mukana on 200 yritystä, yhteisöä ja oppilaitosta. Työpaikkoja on tarjolla yli 10 000 vuodessa.

Pikarekry eli speed dating

"Puhu itsesi kahdessa minuutissa töihin"

  • klo 12 kauppa, myynti, palvelut, vuokratyö
  • klo 13 teollisuus, rakentaminen, kiinteistöt, kunnossapito, it/ict, vuokratyö
  • klo 14 hoito, hoiva, hyvinvointi, vuokratyö

CV-videobaari

"Puhu itsesi minuutista töihin

  • rekrytapahtumaan perustettava kuvauspalvelu
  • sisältyy messuosaston hintaan
  • työnhakijalle maksuton
  • auttaa työnantajia kutsumaan oikeat hakijat varsinaiseen työhaastatteluun
  • aakkostettu linkkilista työnantajalle 12 kuukauden ajaksi
  • työnhakija saa linkin oman työnhakunsa tueksi
  • työnhakija voi poistaa videon koska tahansa
  • soveltuu erityisesti asiakaspalvelun, myynnin ja markkinoinnin tehtäviin
  • linkkilista sisältyy Rekrytorien osastohintaan
  • palvelun vastuullinen tuottaja Honkalamedia Oy
  • Lue lisää CV-BAARISTA

Maan suurin rekrytointi- ja koulutustapahtuma

  • vuosittain kaksi massatapahtumaa
  • 200 yritystä, oppilaitosta ja yhteisöä
  • 20 000 kävijää
  • kävijöillä vapaa pääsy
  • nonstop-bussit
  • tarjolla yli 10 000 työpaikkaa vuosittain
  • linkitys avoimiin työ- ja koulutuspaikkoihin 12 kk
  • tuotetaan näytteilleasettajamaksuilla, ilman julkista tukea
  • rekisteröity tavaramerkki, jota hallinnoivat Tampereen kauppakamari ja Honkalamedia Oy, joka myös tuottaa tapahtumat
  • järjestetty vuodesta 2008 lähtien
  • koulupaneelin puheenjohtajana maakuntajohtaja Esa Halme
  • suojelijana Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen

Lisätiedot:

  • Mikko Honkala, vastaava tuottaja, Rekrytori
  • puh. 040 522 7306

www.rekrytori.fi

 

30.01.2024Esittelijän ohjeet, Rekrytori for Internationals, Kaapelitehdas Helsinki 31.1.
25.01.2024Töitä kansainvälisille osaajille: Rekrytori for Internationals valtaa Kaapelitehtaan 31. tammikuuta
15.01.2024Koskikeskuksen firmalista julkaistu, katso työpaikat ja tarkista linkki
22.11.2023Pääkaupunkiseudun Rekrytori for internationals -tapahtuma tarjoaa töitä maahanmuuttajille
31.10.2023Saskyn opiskelijoita mukaan Rekrytori-Koulutorin osastomyyntiin
12.10.2023Vahvista osasto, Rekrytori-Koulutori Koskikeskus 24.1.2024
21.09.2023Koskikeskuksessa tarjolla tuhansia työpaikkoja: Rekrytori-Koulutorin kumppaneina Sasky ja Tampereen Konepajakoulu
23.08.2023Vahvista messuosasto, Rekrytori-Koulutori 4.10.2023
19.06.2023Vahvista Rekrytorin earlybird-osasto kesäkuun loppuun mennessä, myös talven 2024 osastomyynti alkoi
26.04.2023Rekrytori-Koulutori 4.10.2023, vahvista osasto

Siirry arkistoon »