Pop up -kahvilat sekä syksyllä 2016 että helmikuussa 2017

01.04.2016

Rekrytori-Koulutorien suositut pop up -kahvilat saavat jatkoa. Ensi syksyn Tullintorin kauppakeskuksen pop up -kahvilan operaattorina toimii tuttu Arnolds Bakery & Coffee Shop.

Syksyn 2016 Rekrytori–Koulutorista tulee suurin Tampereen keskustassa järjestettävä rekrytointi- ja koulutustapahtuma. Tutun Tullintorin kauppakeskuksen lisäksi tapahtumaa varten on varattu uutena Tullikamarin aukio, jonne pystytetään ohjelmalava ja paikkoja ajoneuvoille, työnäytöksille ja esittelyteltoille. Tullikamarin aukiolle pystytetään ohjelmalava kuorma-auton lavalle sekä mm. oppilaitosten työnäytöstelttoja. Aukiolle pystytään ottamaan raskaankin kaluston ajoneuvoja. Autopaikkojen yhteyteen pystytetään telttapaikkoja esittelijöiden suojaksi. Aukio vetää entistä enemmän lähikaduilta kävijöitä myös kauppakeskukseen.

Työnantajien, oppilaitosten ja yhteisöjen lista julkistetaan viikolla 37. Oman osastonsa ovat jo vahvistaneet esim. Pirkanmaan Osuuskauppa POK, Puolustusvoimat, Eläketurvakeskus ETK ja oppilaitoksista mm. Tampereen seudun ammattiopisto Tredu. Tullintorilla on vapaana enää muutama iso eli 3x2-metrin osasto. Tuttujen 2x2-metrin osastojen lisäksi tarjolla on uutuutena pienempiä 2x1-metrin miniosastoja. Tapahtuma oli viime syksynä loppuunmyyty.

Ensi talven Tampereen messukeskuksen tapahtuman pop up -kahvilan tuottaa Tampereen Messujen ravintolayhtiö Finnresta. Kahvila pystytetään keskelle messuhallia.

Seuraavat Rekrytori-Koulutorit:

  • 21.9.2016 klo 11–17, Tullintorin kauppakeskus ja Tullikamarin aukio
  • 15.2.2017 klo 9–16, Tampereen messukeskus, E-halli

Suomen suurin rekrytointi- ja koulutustapahtuma

  • vuosittain mukana 190 yritystä, oppilaitosta ja yhteisöä
  • kävijöitä 14 000
  • Suomen suurin CV-videobaari, videolinkit työnantajille ja työnhakijoille itselleen
  • työpaikkoja vuosittain tarjolla yli 10 000
  • kymmeniä tuhansia opiskelupaikkoja
  • kävijöille maksuton

Lisätiedot:

  • Mikko Honkala, tuottaja. Puh. 040 522 7306
  • www.rekrytori.fi
30.01.2024Esittelijän ohjeet, Rekrytori for Internationals, Kaapelitehdas Helsinki 31.1.
25.01.2024Töitä kansainvälisille osaajille: Rekrytori for Internationals valtaa Kaapelitehtaan 31. tammikuuta
15.01.2024Koskikeskuksen firmalista julkaistu, katso työpaikat ja tarkista linkki
22.11.2023Pääkaupunkiseudun Rekrytori for internationals -tapahtuma tarjoaa töitä maahanmuuttajille
31.10.2023Saskyn opiskelijoita mukaan Rekrytori-Koulutorin osastomyyntiin
12.10.2023Vahvista osasto, Rekrytori-Koulutori Koskikeskus 24.1.2024
21.09.2023Koskikeskuksessa tarjolla tuhansia työpaikkoja: Rekrytori-Koulutorin kumppaneina Sasky ja Tampereen Konepajakoulu
23.08.2023Vahvista messuosasto, Rekrytori-Koulutori 4.10.2023
19.06.2023Vahvista Rekrytorin earlybird-osasto kesäkuun loppuun mennessä, myös talven 2024 osastomyynti alkoi
26.04.2023Rekrytori-Koulutori 4.10.2023, vahvista osasto

Siirry arkistoon »